JOHANNA HULKKO
Johanna Hulkko on kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja lukija. Esikoisromaani Säkeitä Pietarista näki painokoneen vuonna 2009. Katras on tämän jälkeen täydentynyt peräti kahdeksan nimikkeen verran. Tuotteliaan jakson ohella on tapahtunut muutakin. Entisestä oppilaasta leivottiin Viita-Akatemian uusin sanataideohjaaja. Johanna jatkaa Kullervo Järvisen, Vuokko Tolosen ja Niina Hakalahden viitoittamaa työtä.
- Aloitin syksyllä 2015 eli ensimmäistä vuotta mennään. Olen innostunut ja onnellinen. Meillä on hieno ryhmä. Viita-akatemiassa aloitin itse opiskelijana syksyllä 2002 Vuokko Tolosen säkenöivässä ohjauksessa.
Asettaako Viita-akatemian pitkä perinne ja hyvä maine paineita ohjaajalle?
- En mieti sellaista. Keskityn tekemään työni niin hyvin kuin osaan. On tietysti hienoa olla osa näin painavaa perinnettä. Se on suuri kunnia.
Mikä sanataideohjaajan työssä on antoisinta?
- Kaikki. Rakastan työtäni: ihmisten ja tekstien kohtaamista, sitä innostumista ja valoa jotka jokaisessa kirjoittamistapaamisessa syttyvät. Välillä melkein liikutun, kun opiskelijat alkavat kirjoittaa, päät kumartuvat, kynät alkavat rahista paperia vasten. Se on pyhä hetki.
Urheilussa puhutaan usein perusharjoittelun merkityksestä. Kannattaako myös sanataiteessa pitää peruskuntoa yllä toistuvin harjoituksin?
- Kyllä kai se niin on, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
Kaikki opettaminen on hienovaraista työtä, jossa persoona pitää ottaa huomioon. Pelkäätkö joskus, että kirjoittajan oma ilmaisu saattaa mennä säröille palautetilanteissa?
- On ohjaajan vastuulla, että niin ei käy. Viita-akatemiassa ainakin osa opiskelijoista on usein jo melko tottuneita palautteen saajia ja antajia. Sekä palautteen antamista että vastaanottamista voi oppia. Siksi opiskelemme jokaisen ryhmän kanssa myös palautetaitoja.
”Se, mitä itse opin, ei ole olennaista vaan bonusta”
Kumpi loppujen lopuksi oppii enemmän: ohjaaja vai ohjattava?
- Hauskan johdatteleva kysymys. Minusta ohjattavien oppiminen on tärkeintä. Se mitä itse kieltämättä ja väistämättä samalla opin, ei ole olennaista vaan bonusta. Viita-akatemia on opiskelijoita varten.
Proosa vai lyriikka?
- Molemmat. Ja draama. Ja tieto. Koko kirjoittamisen ihana universumi.
Suosikkievääsi Viita-akatemian kokoontumisissa?
- Ruumiin ravintona muovisalaatti eli muovilootaan pakattu fetasalaatti. Henkeä ruokimme aloittamalla jokaisen tapaamisen yhdellä tekstillä Alan Lightmanin ajan olemusta pohtivasta lyhytproosakokoelmasta Einsteinin unet.
Lempikirjailijasi tai kirjallinen idolisi?
- Jos on pakko valita vain yksi, Astrid Lindgren.
Esikuvasi sanataideohjaajana?
- Kaikki jotka ovat tämän työsarakseen valinneet.
Viimeksi lukemasi kirja? Mitä pidit siitä?
- Sándor Márain Kynttilät palavat loppuun unkarilaisen kirjallisuuden lukupiiriä varten. Olen innostunut siitä, että saan tutustua eri kulttuureihin kirjallisuuden kautta. Olemme lukeneet jo venäläistä ja puolalaista kirjallisuutta, nyt on Unkarin vuoro.
Aina kirjoittaminen ei maistu. Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Jotain muuta. Ja sitten taas sitkeästi palata tekstin ääreen.
Mainitse jokin sellainen huonomaineinen teos, josta olet suuresti nauttinut?
- Mazo de la Rochen kartanoromanttinen Jalna-sarja oli yksi lapsuuteni vaikuttavista lukukokemuksista. Tiedä sitten, miten huonomaineinen se on.
Lempivärisi?
- Punainen.
Jos voisit olla kuka tahansa fiktiivinen hahmo, kuka olisit?
- Haluaisin olla Peppi Pitkätossu, mutta saattaisin päätyä Annikaksi.
Viisaat sanasi hänelle, joka haaveilee kirjailijanurasta?
- Haaveilu ei tee kenestäkään kirjailijaa. Kirjoittaminen on tekemistä, lukemista, elämistä.
* * * *
Muualla verkossa:
Johannan kotisivut
'Jostakin kotoisin' Kiiltomadon arviossa
Kirjailijan polku Sampolan kirjastossa lauantaina klo 13.00
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti