keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Viitapiirin kesäkuulumiset

Viitapiirin järjestämä Runopiha Eino Leinon päivänä Tampereen Tallipihalla tarjosi osallistujille monipuolisia runoesityksiä. Teemana tänä vuonna oli "20" Viitapiirin 20-vuotisjuhlien mukaisesti. Musiikista vastasi Janne Laurila.
Esiintyjinä olivat Sari Harsu, Juho Hakkarainen, Sauli Salomaa, Teppo Paulasto, Juha Siro, Kari Raineranta, Maria Saarinen, Timo Malmi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Kári Tulinius, J. K. Ihalainen sekä runoimprovisaatioryhmä Muuntaja.

Runopihan lisäksi Viitapiiriläiset osallistuivat yhdessä runoimprovisaatioryhmä Muuntajan kanssa 5.6. Annikki OFFiin. Viitapiiriläisten ohjelmana oli runokaraoke Laikunlavalla.



Runoja lukivat Marko Keskinen, Erja Helenius, Sauli Salomaa, Kirsi Sjöblom, Maria Saarinen, Saana Kalliokoski ja Seppo Pölkki.
Runoimprovisaatioryhmä Muuntajassa esiintyivät Tiina Poutanen, Petri Pykäläinen, Helena Virtain ja Matti Borg.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Toukoseminaari

Viitapiirin perinteinen Toukoseminaari järjestettiin jäsenille Viita-akatemian tiloissa lauantaina 23.5. Toukoseminaarilla käynnistetään piiriläisten kirjallinen kesä vaihtuvien aiheiden ja luennon muodossa.

Tänä vuonna ohjelmassa oli runokaraoke sekä äänenkäytön harjoittelua vokologian tohtoriopiskelija Jaana Tyrmin johdolla. Päivän aikana tehtiin harjoituksia ja hiottiin hieman tekstien lukemista sekä pohdittiin mihin pyrkii tekstin luennalla: mikä on tärkeää, mitä haluaa korostaa, miten korostaa. Seminaarin aikana luotiin pohja oman äänenkäytön kehittämiselle.


Toukoseminaarin osallistujat sekä luennoitsija Jaana Tyrmi

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pirkanmaan kirjoituskilpailu

Pirkanmaan kirjoituskilpailu ratkesi toukokuussa ja joukossa oli sekä viitapiiriläisiä että viita-akatemialaisia.
Syksyllä kolmatta vuottaan Viita-akatemiassa aloitteleva Juho Hakkarainen vei lyriikkasarjan ensimmäisen sijan nimeämättömällä runosarjallaan. Katri Ikonen sai samassa sarjassa kunniamaininnan runosarjasta Paimenlaulun yksitoista rosoista glooriaa. Lyriikassa kunniamaininta annettiin Jyri Saarikoskelle novellista Fillari.

Palkintolautakunnan esille nostamissa nimimerkeissä oli myös viitapiiriläisiä, joiden tekstejä tuomaristo piti lupaavana.
Alla Kirsti Kurosen ja Kari Aronpuron luonnehdinnat kirjoituskilpailun merkityksestä:

"Oli komeaa huomata, miten voimissaan kirjoittamisharrastus on Pirkanmaalla ja miten tavaton on ilmaisunhalu. Ihmisillä on "tarve kirjoittaa itsensä näkyviin" kuten eräässä kilpailurunossa todetaan". Kari Aronpuro totesi: "Kilpailulla on siis edelleen taiteellisen tehtävän lisäksi myös sosiaalinen rooli tarjotessaan kirjoittajille mahdollisuuden avautua".

(lähde: http://kirjasto.tampere.fi/ajankohtaista/pirkanmaan-kirjoituskilpailu/pirkanmaan-kirjoituskilpailu-2015/)

Viitapiiri onnittelee palkittuja ja toivottaa kaikille kirjoittamisentäyteistä kevättä!


torstai 2. huhtikuuta 2015

Kuukauden teksti

Kuukauden teksti esittelee tuttuja ja tuntemattomia kirjoittajia.

Huhtikuun kuukauden tekstinä on Maria Saarisen runo Aino.

"Olen pian 30-vuotias tamperelainen käsityöläinen ja kirjoittaja. Olen kirjoittanut runoja yli puolet elämästäni ja proosaa kausittain vielä kauemmin. Haaveenani on saada vielä joskus runokokoelma julkaistuksi, mutta pöytälaatikosta löytyy myös pari romaanikäsikirjoitusta, joiden pariin palaan aina välillä. Runot tulevat aina sarjoissa, ja aiheet tulevat yleensä joko aika läheltä arkielämää tai sitten oman elämänkatsomuksen kautta muinaissuomalaisesta tarustosta. Aino on pieni "välipalapätkä", joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. "

Maria Saarinen on käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulun. 



Aino


Päästäjä nostaa saunapuhtaan nyytin syliin
äidin silmät kyyneliä, ei kivusta, ei onnesta
vaan vedentummasta lapsen silmissä.


I

Koivun oksalla pellavapää keinuu
laskee tähtiä

metsän latvojen syliin sulkeutuneet ovat kauempana.

Keinuu, laskee
kaste nurmelle
lempeä äiti tuvasta, pyytää lypsylle

silmäkulmassa aavistus:
hiukset solmiutuvat letille
käsi peittää hameen palkeenkielen

                      äiti leikkii ettei huomaa, toivottaa karjalle huomenen.



II

Veli tulee kylältä toisenlaisin askelin
kengät mutaa laahaten
rasvainen tukka silmillä

         pikkusisko tietää jo sanoja henkivän hajun
         näkee silmistä painavan asian.

Ei sentään taloa hävinnyt, ei karjaa
ei viljavaa maata, vaan
sisaren, joka vasta äsken yökaudet haaveili
laski tähtiä, leikki hameet risoiksi.


III

Koivikossa leuto tuuli
neito kerää oksia, hyräilee
silmissä pohjaton tumma järvi
äidin sanat silmien takana.

Kerää vehreitä oksia, kokoaa vastat
sitoo tarkasti -
                                   puiden takana liikahtaa.

Mies, neidon muistoja vanhempi
silmissään kiilto, käskee luokseen.

Kotipihassa vastat kirpoavat kädestä
myrskyaalto poskipäille.


IV

Iltarusko unohtaa päivän tuulet
neito ei sanoja, ei tuiketta katseessa
ei äidin iloa naimakaupoista.

Askeleet vievät rantaan, vesi vilpoisaa
kuparinväriset kivet sileitä astua

laskee tähdet vielä kerran

                        Pohjannaulan kohdalla vesi jo silmissä.


-Maria Saarinen 31.3.2015



Lähetä oma ehdotuksesi Kuukauden tekstiksi osoitteeseen viitapiiri(at)gmail.com

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuukauden teksti

Kuukauden teksti esittelee tuttuja ja tuntemattomia kirjoittajia.


Maaliskuun Kuukauden tekstinä on kaksi Sauli Salomaan aforismisikermää. Ajan hammas on palkittu kunniamaininnalla Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen järjestämässä kirjoituskilpailussa Oulussa 10.12.2014.

Sauli Salomaa
on tamperelainen kirjoittaja. Aikaisemmin häneltä on julkaistu viisi runoteosta sekä aforismikokoelma Järkäle (Tampereen aforismiyhdistys, 2014). Salomaa toimii Tammerkynä ry:n puheenjohtajana ja on käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulutuksen. Hänen tekstejään on palkittu kirjoituskilpailuissa sekä julkaistu useissa antologioissa. Maaliskuussa Sanasadon kustantamana ilmestyvä Kyyti on Salomaan ensimmäinen proosateos.


 


Ajan hammas

Julkiset puhelinlinjat olisivat vapaita, ellei niillä soitettaisi levyjä.
Laki ei kiellä myymästä yksinkertaisille.
Kartat esiin kauppiaat. Missä on sota?

Yksilö ei tohdi kasvaa rauhassa.
Kuinka monta marttyyria kestetään pelastamaan maailma?

Hyvyydestä pitäisi taistella kaksin käsin.
Liiat lapset tietävät sotia.

Keveät mullat syntyvät toivosta.
Aika pyyhkii ja unohtaa yhtä paljon kuin se tallettaa.
Elämäänsä ei kannata hävetä.

Kuolema korjaa. Potilaat loppuvat.
Luulisi, etteivät mustelmat erottuisi mustasta.
Ahneella on rahaa tietävä loppu.

Pystyyn kuollut on jumaliaan nuollut.
Liha on murha.
Aika on aseista tehokkain.


---


Hajota ja hallitse, jos perustukset kestävät

Suomalainen syö harvoin kuormastaan – lopulta itsensä.
Omistaja kyttää kehitystä, kun esimies kehittää kyttäystä.
Luukut täyttyvät markkinapaikoista.
Harjoittelijat, määräaikaiset ja keikkalaiset pitävät tämän maan pystyssä.
Tarpeellinen varastetaan vauraille tarpeettomaksi.
Häviäjät eivät huomaa kilpailua.

Tehokas, sivistynyt ja itseensä kyllästynyt vaikenee.
Paskan pyörre alkaa huipulta.
Sitä vaan on niin oman onnensa soppa.
Pitäisi useammin ison pyörän pyörähtää.
Matka on sama kaikille. Kyydit vaihtelevat.
Laki ei kiellä myymästä yksinkertaisille.

Ansaitse kurjuutesi, rikas.
Harvoin katsojan leipä levenee ja kaukalo syvenee.
Ahneella on rahaa tietävä loppu.
Täytyy olla köyhä, jotta voisi soimata vielä kurjempia.
Arjen juhla ja juhlan arki erottaa köyhät rikkaista.
Aineettomuudella köyhä rikastuttaa ympäristöään.
Ei kurjuutta kummempaa, ei rikkautta kauempaa kuin elämä.


Työn Reunalla - tapahtumassa esittämäni aforismisikermä 22.1.2015 Kulttuuritalo Telakalla.


Molempien sikermien aforismit löytyvät Sauli Salomaan aforismikokoelmasta Järkäle.
Kirjaa voi tilata suoraan tekijältä 15 euron kappalehintaan: salomaasauli(a)gmail.com


Lähetä oma ehdotuksesi kuukauden tekstiksi: viitapiiri(at)gmail.com