Sakari Katajamäki

Mitä varten kirjoitan Lauri Viidasta?

Lauri Viitaa (1916–1965) pyydettiin 1960-luvun alussa kirjoittamaan Uuden Suomen juttusarjaan Kirjailijaimme puheenvuoroja. Sarjaa toimittaneelta Mirjam Polkuselta Viita sai otsikoksi ”Mitä varten kirjoitan”.

Aihe taipui kypsään ikään ehtineen kirjailijan käsissä runomuotoiseksi puheenvuoroksi, joka käsittelee aihetta laajimmalla mahdollisella tavalla: kirjailijuutta, kieltä ja kirjallista kulttuuria. Runo alkaa kirjallisuuden perusteista, etenee kirjoittamisen pakkoon ja päättyy mainiosti:

Hyvät Ihmiset!
Älkää miettikö, onko tämä runoa vai proosaa.
Älkää kysykö, vihaanko tyhjää tilaa.
Älkää ajatelko mitään, ennen kuin olette nähneet painokoneen.
( – – )
Minä rupesin kirjoittamaan.
Oli pakko.
Kirjoitan elääkseni.
( – – )
Niin, hyvät Ihmiset, minä olen mainio mies. (Uusi Suomi 26.3.1961)

Saman vuoden marraskuussa WSOY julkaisi tekstin Suutarikin, suuri viisas -kokoelmassa.

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Viitapiirin Runopiha-tapahtumaan henkilökohtaisesta suhteestani Viitaan, tämä runo tuli ensinnä mieleeni. Muutetaanpa siis Viidan saamaa otsikkoa hieman: Mitä varten kirjoitan Lauri Viidasta?

 * * *

Lauri Viita astui elämääni lukiolaisena, kun minulle ja kolmelle muulle pojalle annettiin esitelmän aiheeksi Viidan Moreeni. Muistiin on jäänyt vain se, että minä luin näytteeksi romaanin alkuvyörytystä ja muut lausuivat kuorossa aksentteja joihinkin sanoihin. Polut liittyivät polkuihin, PUROT yhtyivät puroihin, eteenPÄIN, alasPÄIN! Tiet levenivät, VIRRAT vahvistuivat. Yhä isompia, yhä RASKAAMPIA kuormia ne kykenivät kuljettamaan...



Uteliaisuuteni heräsi, pian luin Betonimyllärin. Viidan Kootut runot tarttuivat käteeni, kun aloin opiskella kirjallisuutta yliopistossa. Muistan, että tuolloin, kesällä 1994, erityisesti Kukunor herätti mielenkiintoni. Silloin en osannut aavistaa, että jonain päivänä kirjoittaisin neljäsataasivuisen kirjan noista arvoituksellisista peikoista ja heidän uniretkistään.

Tutustuessani Viitaan tunsin Tampereelta lähinnä Näsinneulan ja Särkänniemen. Sitä vaikuttavampaa oli, kun pääsin 1996 kirjanmyyntikeikalle Tampere-talolle. Kesäiltana sain kulkea Pispalanharjulla ja katsella Viidan maisemia.

Viidassa minua ovat kiehtoneet erityisesti hänen kielellinen virtuositeettinsa ja jännitteet, jotka liittyvät esimerkiksi vahvuuden ja herkkyyden yhdistelyyn sekä huumorin ja vakavuuden vaihdoksiin. Tutkijanmieltäni on kiinnostanut, miten Viita käyttää perinteisiä runoilmaisun keinoja hienovaraisesti merkitysten luomiseen.

Viitaa tutkiessa olen päässyt tekemään salapoliisityötä etsiessäni runoja antologiaan Ne runot, jotka jäivät (WSOY 2016) ja selvittäessäni käsikirjoituksia vertaillen, millä tavoilla hän on muokannut Entäs sitten, Leevin romaaniksi alkuperäisen näytelmäkäsikirjoituksen pohjalta. Tämäntapaisilla tutkimusmatkoilla olen saanut tutustua moneen Viidan aikalaiseen, sukulaiseen ja harrastajaan.

 * * *

Viidan kuuluisien sanojen mukaan kaikki, mitä hänessä tapahtui, tapahtui Pispalassa. Viidan kirjoittamat kirjat ovat samaan tapaan kulkeneet mukanani henkisenä pääomana, matkalukemisena ja tutkimuskohteena ties minne.

Muutama vuosi sitten pääsin pohjalaisella Syrin kylällä mökille, joka sijaitsi joen rannassa. Heti soi mielessäni yksi lempirunoistani Viidalta, se jossa virtaa se joki, alla kumpareen. Viidasta on muodostunut elämän mittatikku, johon verraten tarkkailen kirjallisuutta ja maailmaa.

Esitelmämatkoille Viita on vienyt minua ainakin Amsterdamiin, Kuopioon, Poriin ja Tukholmaan. Kerran matkustin junalla Vilnasta Euroopan poikki Saarbrückeniin. Matka sujui nopeasti, kun mukana oli Kukunor, jonka luin moneen kertaan kynä viuhuten.

Lauri Viidassa riittää tulkittavaa ja tutkittavaa nykyisille ja tulevillekin lukija- ja tutkijapolville. Hänestä on palkitsevaa puhua ja kirjoittaa, koska eri ikäiset lukijat tuntuvat aina olevan kiinnostuneita Pispalan runoilijan mietteistä. Jopa vanhemmat miehet, jotka muuten eivät välttämättä lue runoutta, ovat innoissaan ”Betonimyllärin” ja muiden klassikoiden runoilijasta.

Niin, hyvät lukijat, Lauri Viita on mainio mies!

Muualla verkossa:

Sakari Katajamäen julkaisuja

Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa. Ntamo 2016.

Viita, Lauri, Ne runot, jotka jäivät. Runoja kokoelmien ulkopuolelta. Toim. Sakari Katajamäki. WSOY 2016.

Kukunorista Aristoteleen kantapäässä

Kukunorista SKS:n Vähäisiä lisiä -blogissa