Vieraana Viita-akatemiassa: Marko Hautala
Marko Hautala on yksi harvoista suomalaisista kauhukirjailijoista ja myös yksi allekirjoittaneen lempikirjoittajista. Kirjailijavierailussaan Viita-akatemiassa hän puhui lähinnä kirjoitusprosessistaan ja oman äänen löytymisestä, teemoista, jotka ovat tärkeitä kaikille kirjoittajille.
Teksti virtaa rehellisyyden voimalla
Hautalan mukaan oma ääni on nimenomaan pakoton ilmaisun tapa, josta syntyvät ikään kuin sivutuotteina juoni ja muut kirjoittajia askarruttavat asiat. Tyyli on Hautalalle ensisijainen ja siihen liittyy tavalla tai toisella vahva omakohtaisuus. Kirjoittajan oma ääni ja omakohtaisuus ovat jotakin ehdottomasti säilytettävää esimerkiksi käännettäessä kirjaa elokuvaksi. Persoonallisuus tekstissä on siis jotakin muuta kuin tapahtumien ketju. Se on sitä, että kirjoittaja ilmaisee itseään.
Kirjoittaja saattaa huomata teeskentelevänsä, vaikka hänen tekstinsä olisikin moitteetonta. Tekstijumi ei tule keskellä inspiraatiota, vaan usein syynä on varkain paikalle hiipinyt teeskentely. Jollakin kirjoittajalla taas saattaa olla vahva kokemus, mutta ei harjaantumista lukemiseen tai kirjoittamiseen liittyen, jolloin kokemusta on vaikeaa ilmaista. Marko Hautala katsoo, että kirjallisen kentän tuntemattomuus ja toisaalta liika oppineisuus ovat kirjoittajien yleisimmät ongelmat, teemat, joiden kanssa kirjailijat kamppailevat.
 |
| Marko Hautala: "Jos kirjoittamisessa ei ole mitään järkeä niin missä sitten on?" Kuva: Janne Kauranen |
Kirjoittamista tulisikin pitää yllä koko ajan ilman katkoksia, jotta siitä tulisi toinen luonto, tapa olla. Tulkitsen, että toiminnallisuus on melkeinpä ajattelua tärkeämpää. Hautala katsoo, että jos kirjoittaja yrittää miellyttää liian montaa lukijaa, tapahtuu usein niin, ettei teksti miellytä oikein ketään. Toisin sanoen kukaan ei saa kokemustasolla tekstistä kovin paljon irti.
Kirjoittaminen ei ole ongelmatonta edes oman äänen löytyessä, toteaa Hautala. Mutta kun oma ilmaisukanava on auennut, ei tekstin kanssa tarvitse koko ajan taistella ja teksti virtaa. Omakohtaisen ilmaisun avulla ihminen voi kestää vaikeitakin asioita elämässään, jolloin kirjoittamisella on myös suuri parantava merkitys.
Kummalliset asiat innoittavat
Jos kirjoittamisen riemu löytyy, sitä on vaalittava ensisijaisesti. Marko Hautala on huomannut, etteivät mitkään ulkoapäin tulevat ärsykkeet, esimerkiksi kehut, tuota samanlaista riemua. Kehuista syntyvä riemu on aina hiukan keinotekoista, mutta kirjoittamisen ilo ja pelottomuus ovat jotakin aitoa. Kirjoittajan ei koskaan pitäisi ruveta ajattelemaan liian realistisesti eikä antaa loogisten tosiseikkojen häiritä, sillä omaa kirjoittamista ja siitä syntyvää iloa on helppoa mitätöidä. Tämä johtaa pessimistisiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin: jos kirjoittamisessa ei ole mitään järkeä niin missä sitten on, kysyy Hautala. On ymmärrettävä, ettei oma kirja voi merkitä muille täysin samaa kuin se merkitsee kirjoittajalle itselleen, mutta ei sen tarvitse antaa lannistaa kirjoittamisen iloa.
Marko Hautalan tekstien alkupiste löytyy yleensä havaintojen ylijäämästä, kiinnostuksesta epäkäytännöllisiä ja "”vääriä"” asioita kohtaan. Inspiraatio herää ihmetyksestä: miksi tällaistakin on olemassa? Miksi on olemassa itsensä valaisevia syvänmeren kaloja, jotka räjähtävät pinnalle joutuessaan? Miksi joillakin koirilla on valkoiset täplät silmiensä yläpuolella? No, luonnontieteellä on toki selitykset näillekin, mutta ei se välttämättä silti vähennä kirjoittajan ihmetystä. Hautala toteaa, ettei hän jaksaisi kirjoittaa asioista, jotka hän ymmärtää.
Marko Hautalan mysteeriestetiikkaan liittyy sekin, ettei kirjoissa hänen mielestään tulisi olla lukittua poliittista sanomaa, vaan sen olisi hyvä olla tulkinnanvaraista. Hautala yhtyy myös Tommi Melenderin näkemykseen siitä, että loput ovat yliarvostettuja. Kaikki mielenkiintoiset asiat ovat yleensä tapahtuneet jo tarinan puolen välin jälkeen. Vaikka lopussa viisi palloa kymmenestä jäisi ilmaan, on sekin parempi kuin laittaa ne väkisin paikoilleen, katsoo kauhukirjailija. Alku sen sijaan on tärkeä, jotta lukija jäisi koukkuun siihen peliin, jota hän pelaa kirjoittajan kanssa.
Heikkoudet voivat olla vahvuuksia
Hautalalla itsellään on viha-rakkaussuhde juoneen. Pystyn samaistumaan tähän itsekin. Intuitio on intuitiiviselle kirjoittajalle tärkein työkalu ja tekstin tuottaja, mutta jatkuva jonkinasteinen kamppailu juonen kanssa estää tekstiä leviämästä liikaa.
Hautalan kirjoittamiselle tärkeitä asioita ovat myös oma tila sekä alkukuvat. Jos sanat menevät jumiin, yrittää kirjoittaja lähestyä asiaa kuvien kautta. Oikean aivopuoliskon materiaalia ovat kuvat, myös erilaiset uhkakuvat ja sanattomat pelot. Vasemman aivopuoliskon tehtäväksi jää sitten näiden kuvien analysointi ja kielelliseen muotoon muuttaminen. Myös musiikki ja erilaiset äänimaailmat ovat Hautalalle tärkeitä.
Joskus kirjoittajan "heikkoudet" ovat samalla vahvuuksia. Hautala kertoo, että kalan toistuvia kuvia hänen kirjoissaan on kritisoitu, mutta toisaalta se on osa hänen tyyliään. Kun hän yrittää olla kirjoittamatta kaloista, silloin kalan kuva varioituu uudella ja luovalla tavalla, mutta yleensä se toistuu aina jollakin tavalla, tarkoituksettomastikin. Minustakin visuaalisuus ja erilaiset kaloihin ja muuhun pinnanalaiseen elämään liittyvät kuvat, samoin kuin lyyriset kielikuvat ja kuvat sanojen muodossa, ovat Hautalan kirjoissa kaikkein maagisinta ja hienointa.
Mirka Korhola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti