pyörällä sekin jumalatar tuli, pihlajien havinasta pitkin hiekkatietä
alkuillan valoon, messinkiä ja meripihkaa hehkuvaan
silmissään turkoosit kivet
ilmavirta hulmautti hiukset liekkeihin
kun hän puhalsi tervapääskyn lentoon kämmeneltään
tiesin mitä halusin, eikä minun tarvinnut kertoa
nimeämätön jumaluus polki ohitseni nauraen
pysähtyi vilkuttamaan tien päässä
lähetti ilkikurisen hymyn
takerruin siihen, unohdin varoitukset
noukin mielimäni vihjeet, silmien taakse kipinät
seurasin
kaunein näkemäni olento jalkautui rinnalleni
opasti risteyksestä polulle, jolle vain me mahduimme
ei sanonut mitään, antoi minun olla hiljaa
kun tie päättyi suolle, lauloi jalkojemme alle pitkospuut
hyräili auringon laskemaan hiljalleen puiden taakse
kesyyntyvän ketun vierelleni
ojensi sanat kuin avaimen
olin saapunut kotiin
***
©Maria Saarinen
Maria on käynyt Viita-akatemian 2007-2010 Niina Hakalahden opissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti