keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Sata sanaa


                  

Kirjoituskutsu kaikille Viita-akatemialaisille!


Arvon nykyiset ja entiset Viita-akatemialaiset, Suomi täyttää sata vuotta joulukuussa 2017. Se on vähintäänkin sadan sanan arvoinen asia.
 

Tämän kunniaksi pyydämmekin teiltä tasan sadan sanan mittaisen tekstin. Teksti voi olla lajityypiltään ja rakenteeltaan millainen tahansa.

Kirjoitustyötä ryydittämään varustamme teidät avainlauseilla/otsikoilla, jotka ovat nykyisten akatemialaisten käsialaa. Kirjoituksen teemaa ei rajata, mutta kirjoittamista tai kirjallisuutta käsittelevät tekstit ovat suotavia.

 

Näin se toimii:

Viitapiirin Facebookissa julkaistaan avainlauseita kolme kertaa viikossa pitkin kevättä. Avainlauseita on suurin piirtein yhtä monta kuin meitä akatemialaisia kautta historian, reilut kolmesataa.

Löytäessäsi sinua puhuttelevan lauseen, tartu kynään ja loihdi oma, täsmälleen sadan sanan tekstisi. Vain otsikointi on vapaa tästä täsmällisyyden kaulapannasta. Itse leipätekstin tulee olla tasan sata sanaa. Välimerkeistä ei niin väliä.

Koska avainlauseita on viljalti, olemme määritelleet teksteille kolme erillistä määräpäivää. Deadline on ilmoitettu kunkin avainlausejulkaisun yhteydessä. Tätä logiikkaa noudattaen olemme asettaneet osallistumismaksimin: kolme tekstiä per kirjoittaja on ehdoton yläraja.

Lähetä tekstisi otsikolla ‘Sata sanaa’ osoitteeseen viitapiiri@gmail.com. Sekä suoraan viestikenttään kirjoittaminen että liitetiedoston lähettäminen on sallittua. Kerro samalla kuka olet, minä vuosina olit Viita-akatemiassa ja kuka oli opettajasi. Kerro myös, mikä oli oma avainlauseesi, jos asia ei muuten tekstistä ilmene.


Julkaisu

Julkaisemme tekstit Viitapiirin Facebookissa ja myöhemmin useamman tekstin koontana blogissa. Erikseen ja nätisti pyydettäessä voimme julkaista tekstisi myös nimimerkin turvin.

Lisäksi järjestämme myöhemmin sadan sanan liveillan, jossa tekstejä luetaan ääneen. Jos köyhä yhdistyksemme löytää rahoitusta tai mesenaatin, voi jonkinlainen painotuotekin olla mahdollinen.

Tämä kutsu on osoitettu aivan kaikille Viita-akatemiassa opiskelleille. Toivommekin, että levitätte viestiä eteenpäin, jotta jokainen akatemialainen olisi tästä hankkeesta tietoinen. Erityisesti toivomme haasteen tavoittavan myös ne ihmiset, joilla kirjoittaminen on syystä tai toisesta jäänyt Viitavuosien jälkeen taka-alalle.

Voisin lyödä vaikka satasen vetoa, että tästä tulee hieno juttu! Kaikki mukaan!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Pyyn Runoperjantai 10.2. kello 20.00

mediatiedote 6.2.2017



KIRJOITTAJAYHDISTYS VIITAPIIRI ALOITTAA RUNOPERJANTAIDEN SARJAN 10.2. RAVINTOLA PYYSSÄ.

Kuukausittain toistuva kattaus sanataidetta tarjoillaan aina useamman esiintyjän toimesta. Avausillan runoilijat ovat Sauli Salomaa, Maria Saarinen ja Tauno Mathlin. Esitykset alkavat iltakahdeksan tienoilla.

Kyseessä on samalla Ravintola Pyyn yksivuotisjuhlien avaus. Pikkuravintola Pyy tarjoaa rentoa, rehtiä ja konstailematonta ruokaa hyvällä, perinteisellä otteella.
http://ravintolapyy.fi/
Ravintola Pyyn Facebook

Runoperjantain idea on tarjoilla tutumpien nimien lisäksi myös aivan uusia tulokkaita.
Haluamme antaa lava-aikaa myös heille, joiden painava sana ei ole vielä kansien kätköissä. Julkaisutoiminta ei ole kriteeri esiintymiselle. Tapahtumasisällöstä vastaa Viitapiiri ry.

http://viitapiiri.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/viitapiiri/

SAULI SALOMAA on tamperelainen pirkkalaiskirjailija, joka on Tammerkynän puheenjohtaja ja käynyt Viita-akatemian. Romaanit: Mustareunainen sädekehä (2015) Kyyti (2015). Aforismikokoelma Järkäle (2014) ja viisi runokirjaa 1994 – 2004. Tulossa runoteos Paljon yli huomisen (2017)
 

MARIA SAARINEN (s. 1985) on Viita-akatemian käynyt tamperelainen kirjoittaja ja käsityöläinen, runoilija ja tarinankertoja, joka pitää väreistä, ketuista ja metsien pyhyydestä. Juuri nyt Maria odottelee mieluisia yhteydenottoja kustantajilta.
 

TAUNO MATHLIN (s.1971) on lempääläläinen ammatillinen erityisopettaja. Hän on julkaissut tarinakokoelman Kämmenasukki (2013) ja runokokoelman Keskivuodenaika (2016). Pyyn illassa hän esiintyy Harri Jurvelan säestämänä.


Lisätiedot: Sema Hokkanen (Viitapiiri) 044 3077705 sema.hokkanen@gmail.com
                  Miika Kotti (Ravintola Pyy) 050 3032080 info@ravintolapyy.fi



torstai 2. helmikuuta 2017

Kirjailijavieraita Viita-akatemiassa

Vieraana Viita-akatemiassa: Marko Hautala


Marko Hautala on yksi harvoista suomalaisista kauhukirjailijoista ja myös yksi allekirjoittaneen lempikirjoittajista. Kirjailijavierailussaan Viita-akatemiassa hän puhui lähinnä kirjoitusprosessistaan ja oman äänen löytymisestä, teemoista, jotka ovat tärkeitä kaikille kirjoittajille.

Teksti virtaa rehellisyyden voimalla


Hautalan mukaan oma ääni on nimenomaan pakoton ilmaisun tapa, josta syntyvät ikään kuin sivutuotteina juoni ja muut kirjoittajia askarruttavat asiat. Tyyli on Hautalalle ensisijainen ja siihen liittyy tavalla tai toisella vahva omakohtaisuus. Kirjoittajan oma ääni ja omakohtaisuus ovat jotakin ehdottomasti säilytettävää esimerkiksi käännettäessä kirjaa elokuvaksi. Persoonallisuus tekstissä on siis jotakin muuta kuin tapahtumien ketju. Se on sitä, että kirjoittaja ilmaisee itseään.

Kirjoittaja saattaa huomata teeskentelevänsä, vaikka hänen tekstinsä olisikin moitteetonta. Tekstijumi ei tule keskellä inspiraatiota, vaan usein syynä on varkain paikalle hiipinyt teeskentely. Jollakin kirjoittajalla taas saattaa olla vahva kokemus, mutta ei harjaantumista lukemiseen tai kirjoittamiseen liittyen, jolloin kokemusta on vaikeaa ilmaista. Marko Hautala katsoo, että kirjallisen kentän tuntemattomuus ja toisaalta liika oppineisuus ovat kirjoittajien yleisimmät ongelmat, teemat, joiden kanssa kirjailijat kamppailevat.

Marko Hautala: "Jos kirjoittamisessa ei ole mitään järkeä niin missä sitten on?" Kuva: Janne Kauranen

Kirjoittamista tulisikin pitää yllä koko ajan ilman katkoksia, jotta siitä tulisi toinen luonto, tapa olla. Tulkitsen, että toiminnallisuus on melkeinpä ajattelua tärkeämpää. Hautala katsoo, että jos kirjoittaja yrittää miellyttää liian montaa lukijaa, tapahtuu usein niin, ettei teksti miellytä oikein ketään. Toisin sanoen kukaan ei saa kokemustasolla tekstistä kovin paljon irti.

Kirjoittaminen ei ole ongelmatonta edes oman äänen löytyessä, toteaa Hautala. Mutta kun oma ilmaisukanava on auennut, ei tekstin kanssa tarvitse koko ajan taistella ja teksti virtaa. Omakohtaisen ilmaisun avulla ihminen voi kestää vaikeitakin asioita elämässään, jolloin kirjoittamisella on myös suuri parantava merkitys.

Kummalliset asiat innoittavat


Jos kirjoittamisen riemu löytyy, sitä on vaalittava ensisijaisesti. Marko Hautala on huomannut, etteivät mitkään ulkoapäin tulevat ärsykkeet, esimerkiksi kehut, tuota samanlaista riemua. Kehuista syntyvä riemu on aina hiukan keinotekoista, mutta kirjoittamisen ilo ja pelottomuus ovat jotakin aitoa. Kirjoittajan ei koskaan pitäisi ruveta ajattelemaan liian realistisesti eikä antaa loogisten tosiseikkojen häiritä, sillä omaa kirjoittamista ja siitä syntyvää iloa on helppoa mitätöidä. Tämä johtaa pessimistisiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin: jos kirjoittamisessa ei ole mitään järkeä niin missä sitten on, kysyy Hautala. On ymmärrettävä, ettei oma kirja voi merkitä muille täysin samaa kuin se merkitsee kirjoittajalle itselleen, mutta ei sen tarvitse antaa lannistaa kirjoittamisen iloa.

Marko Hautalan tekstien alkupiste löytyy yleensä havaintojen ylijäämästä, kiinnostuksesta epäkäytännöllisiä ja "”vääriä"” asioita kohtaan. Inspiraatio herää ihmetyksestä: miksi tällaistakin on olemassa? Miksi on olemassa itsensä valaisevia syvänmeren kaloja, jotka räjähtävät pinnalle joutuessaan? Miksi joillakin koirilla on valkoiset täplät silmiensä yläpuolella? No, luonnontieteellä on toki selitykset näillekin, mutta ei se välttämättä silti vähennä kirjoittajan ihmetystä. Hautala toteaa, ettei hän jaksaisi kirjoittaa asioista, jotka hän ymmärtää.


Marko Hautalan mysteeriestetiikkaan liittyy sekin, ettei kirjoissa hänen mielestään tulisi olla lukittua poliittista sanomaa, vaan sen olisi hyvä olla tulkinnanvaraista.  Hautala yhtyy myös Tommi Melenderin näkemykseen siitä, että loput ovat yliarvostettuja. Kaikki mielenkiintoiset asiat ovat yleensä tapahtuneet jo tarinan puolen välin jälkeen. Vaikka lopussa viisi palloa kymmenestä jäisi ilmaan, on sekin parempi kuin laittaa ne väkisin paikoilleen, katsoo kauhukirjailija. Alku sen sijaan on tärkeä, jotta lukija jäisi koukkuun siihen peliin, jota hän pelaa kirjoittajan kanssa.

Heikkoudet voivat olla vahvuuksia


Hautalalla itsellään on viha-rakkaussuhde juoneen. Pystyn samaistumaan tähän itsekin. Intuitio on intuitiiviselle kirjoittajalle tärkein työkalu ja tekstin tuottaja, mutta jatkuva jonkinasteinen kamppailu juonen kanssa estää tekstiä leviämästä liikaa.

Hautalan kirjoittamiselle tärkeitä asioita ovat myös oma tila sekä alkukuvat. Jos sanat menevät jumiin, yrittää kirjoittaja lähestyä asiaa kuvien kautta. Oikean aivopuoliskon materiaalia ovat kuvat, myös erilaiset uhkakuvat ja sanattomat pelot. Vasemman aivopuoliskon tehtäväksi jää sitten näiden kuvien analysointi ja kielelliseen muotoon muuttaminen. Myös musiikki ja erilaiset äänimaailmat ovat Hautalalle tärkeitä.

Joskus kirjoittajan "heikkoudet" ovat samalla vahvuuksia. Hautala kertoo, että kalan toistuvia kuvia hänen kirjoissaan on kritisoitu, mutta toisaalta se on osa hänen tyyliään. Kun hän yrittää olla kirjoittamatta kaloista, silloin kalan kuva varioituu uudella ja luovalla tavalla, mutta yleensä se toistuu aina jollakin tavalla, tarkoituksettomastikin. Minustakin visuaalisuus ja erilaiset kaloihin ja muuhun pinnanalaiseen elämään liittyvät kuvat, samoin kuin lyyriset kielikuvat ja kuvat sanojen muodossa, ovat Hautalan kirjoissa kaikkein maagisinta ja hienointa.

Mirka Korhola